keskiviikko 19. lokakuuta 2016

OMENA CROISANTIT

APPLE CROISSANT

Syysloman kunniaksi kerron teille miten tehdä hyvin yksinkertaisella reseptillä omana croisantteja! Kyseinen resepti on hyvin pitkälti tullut omasta päästäni yhden ihanan kuvan perustella, jonka näin pinterestissä. Tällä reseptillä croisantit onnistuivat täydellisesti ja maistuivat aivan syksyltä. Toivottavasti tykkäätte! 

YOU NEED

3 omenaa
sokeria
kanelia 
6 voitaikina levyä
pekaani pähkinöitä tai saksanpähkinöitä
1 kananmuna

YOU NEED TO DO 
Ota voitaikina levyt pois jääkapista/pakastimesta sulamaan. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.  Pilko kaikki kolme omanaa siivuiksi niin, että tulisi 24 palaa. Murskaa pähkinät pieneksi muruksi, mutta älä tee niistä jauhetta. Kaulitse levyjä niin, että niistä tulisi hieman leveämpiä ja paksumpia (suorakaiteen muotoisia). Puolita taikina levyt neliön muotoisiksi ja siitä vielä kerran puoliksi kolmion muotoisiksi. Ripottele kolmion muotoiselle taikina paloille sokeri ja kaneli. Laita omanan palat kolmion leveämpään päätyyn ja ripottele vielä murkattua pähkinää. Rullaa isommasta päädystä (jossa on omena) kuvassa näkyväksi rullaksi. Voitele omana croisantit munalla ja laite ne uuniin n. 15-20 minuutiksi tai siihen asti, että ne ovat kullanruskeita. Omena croisantit ovat valmiita nautittavaksi vaikka vanilija jäätelön kanssa! :-)

APPLE CROISSANTAPPLE CROISSANTAPPLE CROISSANT

4 kommenttia:

  1. Oi näyttääpä hyviltä!! Pitää joskus maistaa :)

    VastaaPoista
  2. Uijjui, ehdottomasti menevät nyt kokeiluun! Näyttävät uskomattoman hyviltä <3

    sanasokkelossa.blogspot.fi

    VastaaPoista