perjantai 30. joulukuuta 2016

CHECKING THE BUCKET LIST 2016

Vuosi 2016 alkaa lähenee loppuaan ja kohta alkaa vuosi 2017. Aika on mennyt hyvin nopeaa, eikö vain? Ja vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon asioita. Hyviä vai huonoja ja vastaukseni on molempia. En kuitenkaan tullut nyt kertaamaan/kertomaan niitä, vaan tänään tarkistetaan vuoden alussa tekemäni ämpäri lista.

Christmas is coming

Tänä vuonna aijoin ..

Vähentää puhelimen käyttöä - En osaa oikein sanoa, että olenko onnistunut vai epäonnistunut. Omasta näkökulma olen kyllä vähentänyt, mutta en luultavasti tarpeeksi. 

Panostaa koulun käyntiin ja nostaa todistuksen keskiarvoa - Todellisuudessa voin sanoa, että olen suorittanut tämän. Olen saanut pelkästään hyviä numeroita ja ihan muutaman vähän huonomman, mutta todistuksen keskiarvo nousi. 

Lukea monia kirjoja - Olen varmaan epäonnistunut tässä. Toki olen lukenut noin kuusi kirjaa, mutta monella kirjalla tarkoitan varmaan yli kymmentä. 

Kokeilla monia liikkeitä teamgymissä (harrastuksessa) - Noin 3/4 vuodesta olen tässä onnistunut, kun olen uusia liikkeitä oppinut. Lokakuussa tapahtuneen loukkaantumisen jälkeen en ole hirveästi tehnyt mitään uutta. 

Christmas is coming

Pitää hengähdys taukoja - Olen onnistunut pitämään hengähdystaukoja, mutta toisaalta olen ollut stressin hallitsema myös. Silti koen, että kun hengähdystaukoja on ollut enemmän niin olen onnistunut. 

Urheilla mahdollisimman paljon - Luulen, että olen onnistunut tässä osittain. Omia harjoituksia on neljä kertaa viikossa ja siihen vielä päälle itsenäisesti tehdyt. 

Viettää paljon aikaa ystävien kanssa - Voin suoraan sanoa, että olen epäonnistunut tässä. Tottakai olen viettänyt aikaa kavereiden kanssa, mutta en tarpeeksi. Ärsyttää, mutta ensi vuonna toteutan tämän. 

kirjoitella blogiin paljon monipuolisia postauksia, joihin olen itse tyytyväinen - En tiedä onko tämä onnistunut. Blogiin on tullut enemmän postauksia, kuin viime vuonna ja olen tyytyväinen niihin. Postauksia olisi kuitenkin voinut tulla enemmän, mutta koulu ja harrastukset vievät niin paljon aikaa. 

Christmas is coming

maanantai 19. joulukuuta 2016

JOULUPOLKU

Christmas is comingChristmas is comingChristmas is comingChristmas is comingChristmas is comingChristmas is comingChristmas is comingChristmas is comingChristmas is comingChristmas is coming

Hei ja hyvää maanantaita! Tänään postauksen aiheena on pieni life update kuvien kera. Jei! 

Joulupolulla tuli käytyä viikko sitten, kun ei siellä ole tullut käytyä pariin vuoteen huonon sään takia. Hyvän (pakkas) ilman sattuessa lähdettiin kävelemään parin kilometrin matka, jossa oli paljon erilaisia herkkuja täynnä olevia joulukojuja. Totuuden nimissä se kaikki käveleminen ja paleleminen oli sen kaiken joulu juttujen arvoista! :-)

lauantai 17. joulukuuta 2016

7 THOUGHTS ABOUT CHRISTMAS

Jouluaattoon enään yksi viikko! Ootatteko jo innolla joulua?  Itse odotan joulua todella paljon ja olen liian innoissaan. Jouluun kuitenkin liittyy muutamia ajatuksia ja tänään kerron teille muutamia minun ajatuksia joulusta. Let's start!

Thoughts about christmas

1. Mitä minä saan lahjaksi ja mitä minä annan muille lahjaksi?
  - Niin. Omia lahjoja saatan kysellä siinä toivossa, että jotain kerrottaisiin, mutta ei ole vielä onnistunut. Jouluun on alle viikko minä en oo ostanut  yhtään joululahjaa!   Tulee pieni kiirus.

Thoughts about christmas 

2. Miten jouluaatto menee?
  - Viime vuotisesta joulumme tulee olemaan erinlainen, mutta toisaalta toivon, että se menee yhtä hyvin ja on täynnä joulumieltä.

Thoughts about christmas

3. Minkälaista jouluruokaa syömme? 
  - Luultavasti joulupöydästämme löytyy nämä ihan perinteiset ruuat, kuin kinkku ja erilaiset laatikot. Toivon kuitenkin, että meillä olisi jotain uutta, hyvää ja ennennäkemätöntä ruokaa! :-D

Thoughts about christmas

4. Onko joulupukki olemassa ja tuleeko se käymään meillä? 
  - No tosiaan minä en usko enään joulupukkiin, eikä taida kukaan muukaan meidän perheessä. Anteeksi, jos tätä lukee joku nuorempi! Meillä on useampana vuonna käynyt joulupukki, vaikkei siihen usko kukaan, mutta se on luonut sellaista joulufiilistä aina. Tänä vuonna joulupukki ei ole tulossa.

Thoughts about christmas 

5. Ovatko joululaulut kuuntelemisen arvoista?
  - No itse pidän joululauluista, mutta en kuuntele niitä hirveän usein itsekseni. Tottakai olen kokeillut löytää spotifyista jotain hyvää listaa, mutta tähän mennessä en ole löytänyt vielä sellaista. Toivottavasti ennen jouluaattoa löytyisi.

Thoughts about christmas

6. Tuleeko jouluksi lunta?
  - No toivottavasti! Tällä hetkellä maata peittää pieni lumikerros ja toivon, että lunta tulisi lisää. Mutta musta joulu on liian synkkää.

Thoughts about christmas

7.  Oikea kuusi vai tekokuusi? 
  - Itse pidän enemmän oikeasta joulukuusesta sen tuoksun takia, mutta meillä tekokuusi allergisien perheenjäsenten takia.


Kuvat on otettu pinterestistä ja we heart it :istä