maanantai 23. lokakuuta 2017

STOCKHOLM - SWEDEN

Viime viikon perjantaina eli epäonnenpäivä alkoi hartaasti odotettu syysloma Etelä-suomessa. Syysloman aikana olen kerännyt paljon energiaa loppu vuodeksi ja levännyt paljon. Ruotsissa tuli myös pyörähdettyä ja tänään siitä postausta.     Let's start!

STOCKHOLM - SWEDENSTOCKHOLM - SWEDEN

Tosiaan 15. lokakuuta lähdettiin perheen kanssa viettämään syysloman aloitusta laivalle perinteiselle Helsinki-Tukholma-helsinki risteilylle. Ruotsin risteilyllä oleminen oli jotenkin tosi virkistävää, kun sellaisella ei ole ollut muutamaan vuoteen.

Laivalla ollessamme huomisimme että mentäessä ja, että tultaessa on artisti esiintymässä. Ruotsiin mentäessä esiintyi Pete Parkkonen, johon törmättiin laivalla moneen otteeseen ja takaisin Helsinkiin mentäessä Benjamin Peltonen. Molemmilla oli ihan hyvät ja viihdyttävät esitykset, vaikka en tiennytkään kummaltakaan kuin yhden biisin :-D

STOCKHOLM - SWEDENSTOCKHOLM - SWEDENOOTD FROM SWEDEN

Maanantai meillä oli noin viisi tuntia aikaa pyöriä Tukholmassa ja käydä katsomassa nähtävyyksiä. Meillä ensimmäisenä kohteena oli Galleria ostoskeskuksessa ollut Hollisterin myymälä. Galleriasta suuntasimme pienen kävelymatkan päässä olevaan Shephoraan, josta tuli ostettua muutamia uusia meikkejä. Melkein kahden tunnin shoppailu kierroksen jälkeen suuntasimme vanhaan kaupunkiin, jossa kiertelimme loppuajan. 

Laivaan palasimme noin tunti ennen satamasta lähtöä ja loppu ajan vietimme laivalla lähinnä hytissä, buffetissa ja baarissa katsomalla Benjaminin esitystä. Tiistai aamuna saavuimme takaisin Helsinkiin ja satamasta lähdimme hyvin väsyneinä taksilla takaisin kotia kohti.

Tosiaan tällainen oli meidän Ruotsin matka tiivistettynä. Omia sanojani laitanen; oli mukavaa vaihtelua lähteä Tallinnan sijaan Tukholmaan katselemaan uusia maisemia. Toivottavasti piditte tästä postauksesta ja ensi postauksessa varmaan tarkastellaan ostoksia Tukholmasta. 

STOCKHOLM - SWEDENSTOCKHOLM - SWEDENSTOCKHOLM - SWEDENSTOCKHOLM - SWEDEN

perjantai 6. lokakuuta 2017

ENSIMMÄINEN JAKSO SUORITETTU

Ensimmäisen vuoden opinnot lukiossa tuli aloitettu elokuun puolessa välissä. Nyt onensimmäinen jakso kahlattu läpi, koeviikko suoritettu (toivottavasti) onnistuneesti ja pari päivää sitten tuli aloitettu uusi jakso. Kysymyksenä onkin, että miksi en kertaakaan ole maininnut koulua sitten päättötodistuksen saannin jälkeen?

HIGH SCHOOL

Ainoa syy miksi en ole puhunut koulun käynnin aloittamisesta on se, että en päässyt sellaiseen kouluun johon olisin halunnut. Vaikka oma päättötodistuksen keskiarvo oli tosi hyvä niin haluamissani kouluissa oli vielä vähän parempi ja sisäänpääsy taisi jäädä ihan pienestä kiinni. Koulu johon pääsin sisään, oli mulla viimeinen tai toiseksi viimeinen vaihtoehto ja silloin 15. kesäkuuta, kun tulokset tulivat niin se hetki oli yksi kamalimmista, jota olen koskaan kokenut. Silloin tuli mietittyä enimmäkseen muita vaihtoehtoja kuten välivuotta ja kymppiluokkaa. Lukioon päädyin kuitenkin, koska se tulee "nopeammin" suoritettua kun menen sinne nyt. 
  High School

Vaikka koulu on käyty jo melkein kaksi kuukautta niin mun on tosi vaikeaa sanoa koulun nimeä ääneen kenellekkään ja etenkin mun kavereille. Oikeastaan mulla ei edes ollut sen suhteen ongelmaa, että en tutisi ketään, koska samalle luokalle tuli kaksi hyvää kaveria yläasteelta ja ylipäätäänsä meidän luokalla tosi paljon ihmisiä samalta yläasteelta. Isoin ongelma mulla tässä koulussa oli ja on vielä se, että opetus tapahtuu samassa luokissa, missä opiskelin osan yläasteesta. Tämä varmaan kuulostaa teidän mielestä varmaan tosi oudolta syyltä, mutta henkilökohtaisesti pitkästyn samoissa paikoissa oleskelusta ja kaipaa vaihtelua.

High School
JACKET H&m  /  JEANS Only  /  SHOES Adidas  /  BACKBAG Fjällräven kånken

Nyt on kuitenkin ensimmäinen jakso suoritettu läpi ja toivottavasti myös kohtalaisen hyvillä numeroilla. Mun kyllä pakko myöntää, että oon viihtynyt ihan hyvin uudessa koulussa vaikkakin alussa tulikin panikoitua ja stressattua ihan liika. Aiemmat opettajat pelottelivat lukion työmäärällä ja kuinka koeviikolla pitää jokaisesta aineesta lukea kokonainen oppikirja. Vaikka nämä asiat ovatkin osittain totta niin ne on vähän liioittelua. 

Koulun alettua olen saanut takaisin sen saman opiskelun innon, joka oli yläasteella. Tunneilta tulee kerättyä aktiivisuudesta extra pisteitä, läksyjä tulee tehtyä vaikka niihin ei aina riittäisi aika ja ensimmäisen vuoden lopulla mulla tulee olemaan jo 36 kurssia tehtynä eli enemmän kuin opot suosittelivat. Tällä tavalla pitäisi sitten jaksaa parisen vuotta, mutta uskon sen onnistuman! :-)


lauantai 30. syyskuuta 2017

5X ASIAA MITÄ RAKASTAN SYKSYSSÄ

5 reasons why I love autumn
1. Ulkoilma kylmenee ja lehdet muuttavat väriään

Syksyn alkaessa alkaa sataa enemmän vettä ja taivas harmane. Ulkona ilma kylmenee ja lehdet muuttavat väriään vihreästä oranssin kautta ruskeaan ja putoavat puista. Henkilökohtaisesti rakastan syksyssä näitä ominaisuuksia, vaikkakin vesisateet eivät ole hirveän mukavia silloin kun olen itse ulkona ja lehtien putoaminen puista tekee luonnosta tosi ankean näköisen. Silti syksyllä luonto on tosi kaunis!

5 reasons why I love autumn
2. Kynttilöiden poltto

Kynttilöiden sytyttäminen iltojen pimententyessä on kerrassaan ihanaa ja varsinkin, jos kyseessä on tuoksukynttilä. Itse taisin ostaa ensimmäiset kynttilät pari syksyä sitten ja niitä on tullut polteltua läpi kylmät vuoden ajat. Kynttilöiden ääressä on tosi hyvä tehdä koulutehtäviä tai lukea kokeisiin ja yksinkertaisesti kynttilät on tosi rauhoittavia!

5 reasons why I love autumn
3. Paksut villapaidat

Paksuja villapaitoja mulla on tullut pidettyä jo kesälomalla, mutta nyt syksyllä voin kaivaa kaapin perältä ne extra paksut villapaidat. Varsinkin kun meidän koulussa on tosi viileä sisäilma, paksuja paitoja tullaan tarvitsemaan suurinpiirtein tonne toukokuun alkuun asti. Villapaidoissa tulee vain niin kotoisa ja lämmin olo. Ah ne ovat niin ihania!

5 reasons why I love autumn
4. Pimeän tullessa, koristevalot päälle

Koristevaloilla tarkoitan sellaisia niin sanottuja fairylights -valoja. Tosi vaikea keksiä suomennosta niille, mutta yksinkertaisesti rakastan niitä! Omassa huoneessa on kahdet koristevalot ja ne ovat taineet olla siinä jo yhden vuoden ympäri, mutta vastakun illat alkavat pimentyä ne voi laittaa päälle. Koristevaloista tulee niin iso joulufiilis päälle!

5 reasons why I love autumn
5. Lämpimät juomat

Miltä kuulostaa lämmin kaakao, tee tai kahvi ja kirjan lukeminen tai netflixin katsominen koleana syysiltana?Kuulostaa aika täydelliseltä! Omalla kohdalla viihdykkeenä toimii kirja ja lämpimänä juoma kaakao, koska yksinkertaisesti en tykkää yhtään teen tai kahvin mausta. Taitaa olla se kofeiini, joka tekee molemmista ällöttävän makuisia. Lämpimällä kaakaolla pärjää tosi hyvin!


PHOTOS FROM PINTEREST

maanantai 18. syyskuuta 2017

RODOS - DAY 5, 6 & 7

Viimeistä Rodoksen matkapäiväkirjan osaa viedään. Jos saisin yhden toiveen niin se olisi, että pääsin takaisin kreikan lämmön alle ja saisin aloittaa uudestaan matkapostausten kirjoittamisen. Ei oikein nappaa tuo syksyn kolea sää ja tuleva koeviikko. Eiköhän sitten aloiteta Rodoksen viimeisien päivien läpikäyminen? Let's start!
  GREECE - RODOSGREECE - RODOSGREECE - RODOS
  SHIRT Porvoon markkinat / SHORTS Pull&Bear / SHOES Adidas / BAG Pull&Bear

Viidentenä päivänä lähdettiin kävelemään aamulla kymmenen aikaa rantaa kohti, mutta rannalle menon sijaan vietimme päivän rannan viereisellä yleisellä uima-altaalla, joka kuului Rodoksen Casinolle. Uima-altaalla vietetty päivä oli mukavaa vaihtelua merivedelle ja kuumalle hiekalle. 

Illan ravintolan olimme jo valinneet etukäteen, joten suuntasimme suoraan hotellilta hieman tekemään ostoksia, kuten kuvasta voi nähdä :-D Syömässä kävimme ihanassa kreikkalaisessa perhe ravintolassa, josta löytyi ehkä koko loman parhaat ruuat. Nam!

GREECE - RODOSGREECE - RODOS

Kuudes päivä oli meillä aika "perinteinen" eli aamupalan jälkeen lähdimme koko päiväksi rannalle rentoutumaan, uimaan ja ottamaan aurinkoa. Illalla suuntasimme jälleen kerran vanhaan kaupunkiin syömään, mutta tällä kertaa matkalle ei tullut mutkia matkaan. Illallista syötiin taas kerran ihanassa kreikkalaisessa ravintolassa ja matkalla takaisin hotellille otimme vielä mukaan jäätelöt jälkiruuaksi.

GREECE - RODOSGREECE - RODOSGREECE - RODOSGREECE - RODOS
 SHIRT Bikbok / SHORTS Stradivarius / SUNNIES Rodos / BAG h&m / SHOES Vans

Tässä kuvassa näkyy tosi selkeästi, jos sen osaa huomata niin olkapäässäni oleva epätasainen ihonväri. Läheltä katsottuna iho näytti siltä, että se kuoriutuisi palamisen jälkeen vaikka siitä kohtaan en ollut palanut. Epätasainen väri voi myös johtua siitä, että mulla on atooppinen iho ja ollaan jouduttu laittamaan joskus olkapäiden kohdalle kortisonia. En oikein usko sen johtuvan siitä, mutta tietääkö joku teistä? Vielä nyt pari kuukautta matkan jälkeen, olkapää näyttää tosi epätasaisen väriseltä. 

GREECE - RODOSGREECE - RODOS

Viimeinen lomapäivä Rodoksella tuli hetkessä ja sillä hetkellä toivoin kaikkein eniten, että voisin  vain kelata matkan takaisin ensimmäiseen päivään ja aloittaa loman alusta.
Viimeinen lomapäivä vietettiin samalla tavalla kuin muinakin päivinä eli aamulla mentiin rannalle koko päiväksi nappaamaan auringon viimeiset säteet ennen auringon laskua ja seuraavan päivän kotiin paluuta. Aamulla emme menneet ihan samaan kohtaan Ellin rannalla kuin muina päivinä vaan kävelimme rannalla hieman pidemmälle, tarkemmin sanoen sataman lähelle.

GREECE - RODOSGREECE - RODOSGREECE - RODOSGREECE - RODOSGREECE - RODOS

Viimeinen ilta oli meidän kohdalla kohtalaisen rauhallinen. Hotellilla tuli koettua pieni matkalaukun pakkaus kriisi, kun matkalaukku osoittautui liian pieneksi. Matkalaukku ongelma saatiin ratkaistua ja hotellilta päästiin lähtemään ja etsimään edellisenä iltana sovittua ravintolaa. Illallisen jälkeen palasimme takaisin hotellille viimeisien ostosten kera ja kirjaimellisesti ängimmene matkalaukkuun ja menimme nukkumaa. 
Seuraavana aamuna meillä oli aikainen herätys, jotta ehtisimme paluu lennolle takaisin Suomeen. 

GREECE - RODOS

keskiviikko 30. elokuuta 2017

RODOS - RETKI LINDOKSELLE

Tervetuloa mukaan Rodoksen matkapäiväkirjan toiseen osaan!

Neljäs lomapäivä meillä starttasi hyvin aikaisin, koska meillä oli ostettuna liput laivaan, joka lähtisi kello yhdeksän aikaan kohti Lindosta. Lindos on Rodoksen saaren etelä puolella oleva pieni kylä, joka turistien suosiossa mm. rantojen ja siellä olevan linnoituksen ansiosta.

GREECE - RODOSGREECE - RODOSGREECE - RODOSGREECE - RODOS

Matka Rodoksen kaupungista Lindokselle kesti noin kaksi tuntia ja laivalle matka taittui tosi mukavasti meri-ilman puhaltaessa niskaan. Perille saavuttaessa meillä oli suunnitelmissa ratsastaa aasien selässä katsomaan linnoitusta lähempää, mutta linnoituksen sisään emme jaksaneet lähteä hirveän jonon takia. Henkilökohtaisesti en hirveästi nauttinut aasin selässä ratsastamisesta, koska jotenkin se tuntui eläin kohtaan väärältä, mutta vanhempani pitivät tätä tyhmänä selityksenä.

GREECE - RODOSGREECE - RODOSGREECE - RODOSGREECE - RODOS
DRESS Benetton / SUNNIES Rodos / SHOES Adidas / BAG Seura

Linnoitukselta lähdimme laskeutumaan alas hyvin jyrkkää tietä pitkin kohti rantaa, jossa suunnittelimme viettävämme loppuajan vierailusta. Parin tunnin uimisen jälkeen ehdimme syödä nopean lounaan ennen kuin oli aika palata takaisin laivaan.

Pakko vielä mainita, että ehkä koko loman paras uimaranta löytyi Lindokselta, koska siellä vedenpohja oli pelkästään pehmeää hiekkaa kuin taas Rodoksen kaupungissa vedenpohja on täynnä pieniä kiviä.

GREECE - RODOSGREECE - RODOSGREECE - RODOSGREECE - RODOSGREECE - RODOS

Matka takaisin Lindokselta Rodoksen kaupunkiin kesti huomattavan paljon kauemmin kuin menomatka, koska laiva pysähtyi kahteen eri poukamaan, josta sitten pääsi uimaan mereen. Itse kävin yhdessä pikkusiskoni kanssa uimassa molemmilla kerroilla, mutta en hirveästi pitänyt siitä. Tuli hirveän ahdistava tunne kun katsoi snorkkelilla veden alle ja siellä näkyi vain tyhjyyttä ammottava pohja 8 metrin syvyydessä. En tiedä tekisinkö uudestaan.

Pitkän reissun jälkeen pääsimme takaisin Rodoksen kaupungin satamaan kello kuuden aikaa illalla, josta sitten suunnistimme takaisin hotellille valmistautumaan iltaa varten. Illalla kävimme vain ravintolassa syömässä ja tulimme hotelli nukkumaan, mutta minä tosin vielä luin pari tuntia kirjaa hotellille paluun jälkeen. 

Tosiaan tällainen oli meidän retki Lindokselle. Erittäin kaunis ja söpö kreikkalainen kylä, jossa kannattaa käydä, jos Rodoksella käy. Vasta Lindoksella käytyä, voi sanoa käyneensä Rodoksella! ;-)

GREECE - RODOS

sunnuntai 27. elokuuta 2017

HELSINGIN TAIVAAN ALLA

Eilen eli lauantaina tuli syötyä sitten illallista Helsingin taivaan alla, tarkkaan sanoen ydinkeskustassa  keskellä Esplanadin autotietä. Oli erittäin erikoinen, mutta muistettava kokemus!

Helsingin taivaan allaHelsingin taivaan alla

Tosiaan lauantaina koko Esplanadin katu oli suljettu autoilta ja tilalle oli tuotu koko kadun verran vapaita pöytiä, johon ihmiset saivat tuoda omat piknik eväät ja juomat ja nauttia yhteiselosta. Meidän perheen kohdalla oli kuitenkin hieman eri tilanne. Oma äitini oli ilmeisesti voittanut jonkun kilpailun, jonka palkintona oli valmiiksi katettu pöytä, kolmen ruuan illallisella.
Koko tämä tilaisuus oli järjestetty, koska Suomen sadanteen itsenäisyyspäivään on enään 100 päivää jäljelle (Nyt enään 99)!

Helsingin taivaan allaHelsingin taivaan allaHelsingin taivaan alla

Kuten aikaisemmassa tekstissä mainitsin niin meille oli tehty valmiiksi erinomainen illallinen, johon luonnollisesti kuului alku-, pää- ja jälkiruuat. 
Alkuruuaksi meille oli tehty sieni-perunasalaattia, jonka vierellä oli myös suolapaahdettua punajuurta perus salaatin päällä. 
Pääruuan kala vaihtoehto oli lämminsavustettua kirjolohta ja grillattua fenkolia ruskeavoikastikkeella. Liha vaihtoehto oli rosmariini karitsaa, ohrahelmiä, punasipulia ja kaprismajoneesia. 
Jälkiruuaksi oli tehty herukkapannacottaa sitrus-herukkahilolla, kuivatuilla herukoilla ja paahdetulla valkosuklaalla. Nam!
Viimeiseksi, muttei vähäisempänä oli yleiseksi syötäväksi tehty luomuruisleipään voin ja tuorejuuston kanssa. 

Ennen illallista emme tienneet mitä ruokaa tulisimme saamaan ja juurikin tämän takia odotuksemme eivät olleet hirveän korkeat. Kuitenkin ruuan nähdessämme tuli sanottua muutaman kerran "oho" ja ruuan syömisen jälkeen "tämä oli positiivinen yllätys". Erinomaisilla suomalaisilla aineksilla tehty illallinen oli erittäin hyvää ja sitä voisi ehdottomasti syödä vielä uudestaan!

Helsingin taivaan alla