maanantai 19. kesäkuuta 2017

KAKSI SMOOTHIETA

Pitkästä aikaa blogissa peräti kahden erilaisen smoothien reseptit. Toivottavasti tykkäätte!

TWO SMOOTHIESSMOOTHIE
  
YOU NEED 
pakaste marjoja
4 dl maustamatonta jugurttia
1-2 tl hunajaa
1 dl kaurahiutaleita

Aloita smoothien teko sillä, että laitat marjat ja jugurtin blenderiin.  Lisää kaurahiutaleet tekstuuria antamaan. Hunajaa voi lisätä oman maun mukaan antamaan makeutta, mutta hunajan sijasta voi käyttää myös sokeria. Laita blenderi päälle ja anna smoothien aineksien sekoittua keskenään noin parin minuutin ajan. Valmiin smoothien voi juoda heti tai jättää myöhemmälle! 

SMOOTHIE

YOU NEED 
pakaste mangoa
1 banaani
2-3 viipaletta ananasta
4 dl maustamatonta jugurttia
1-2 tl hunajaa
1 dl kaurahiutaleita

Ensimmäisenä pilko banaani ja ananas pienempiin osiin ja laitanne blenderiin yhdessä mangon kanssa. Kaada hedelmien päälle jugurtti, kaurahiutaleet ja oman maun mukaan hunajaa tai sokeria. Annan smoothien sekoittua blenderissä parin minuutin ajan, että kaikki ainekset sekoittuvat keskenään. Smoothie on valmis heti nautittavaksi tai sitten myöhemmäksi!

4 kommenttia:

  1. Toi mango smoothie kuulostaa sellaselta josta voisinki tykätä. Taidan laittaa kuitenki molemmat reseptit ylös, sillä kaikkea pitää maistaa :D

    http://paula-beautyqueen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omasta mielestä marja smoothie oli parempaa, mutta kannattaa ottaa molemmat reseptit ylös! :-)

      Poista
  2. Smoothiet on kyllä aivan täydellisiä, varsinkin kesäisin :)

    VastaaPoista